sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Päärynää tai persikkaa

 

Edellisen postauksen päärynätortusta
jalostui tänään persikkatorttu,
molemmat oikein makoisia

Ohje löytyi uusimmasta (8/2011) Kodin kuvalehdestä, löytyy myös täältä.

Päärynäpiirakkaa paistoin ohjeen mukaisesti 25min. joka ainakin meidän uunissa oli liian vähän, pohja jäi keskeltä vähän raa'an oloiseksi. Persikkapiirakka oli parempi min. paistoajalla.

Päärynätorttu

6–8 palaa

Pohja
75 g voita tai margariinia
½ dl sokeria
2½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
½ dl kylmää vettä

Täyte
1 ps vanhanajan vaniljakastikejauhetta
2½ dl maitoa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 muna
¾ dl sokeria

Päälle
1 tlk (400 g) säilykepäärynän puolikkaita
tomusokeria

---

1. Nypi pohjan aineet pehmeäksi taikinaksi. Lisää tarvittaessa pari ruokalusikallista jauhoja. Kääri kelmuun ja anna vetäytyä jääkaapissa tunti.

2. Sekoita tällä välin vaniljakastikejauhe maidon kanssa. Anna vetäytyä jääkaapissa.
Sekoita tuorejuusto munan ja sokerin kanssa. Valuta päärynöistä neste pois talouspaperin päällä.

3. Painele taikina voidellun, pitkulaisen tai pyöreän (halkaisija 22–24 cm) vuoan pohjalle ja reunoille. Levitä pohjalle tuorejuustoseosta. Kaada sen päälle vaniljakiisseli.

4. Paista 180 asteessa noin 25 minuuttia. Anna jäähtyä. Asettele päärynänpuolikkaat piirakan päälle. Sirottele päälle juuri ennen tarjoilua tomusokeria.

Vinkki! Piirakan päälle sopivat myös paahdetut mantelilastut. Voit sulattaa suklaata ja tehdä siitä koristeraitoja piirakan päälle. Täytteeseen tulee siis 1 pussi vaniljakastikejauhetta, ei 1 purkki tai paketti.



LEPPOISAA PÄÄSIÄISEN JATKOA!!

5 kommenttia:

  1. Nam nam!! Näyttääkin herkulta. Tässä muille leipomisessa tuppaa olemaan vaan sellainen ongelma että ei jaksa enää itselleen tehdä mitään :P

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköistä!
    Meiltä on jäänyt kaikki perinteiset pääsiäisherkut väliin, kun ollaan luuhattu kyläpaikoissa ja mökillä.
    Tuota täytyy kyllä testata lähiaikoina!

    VastaaPoista
  3. Nami nami, kiitos hyvästä ohjeesta, kirjaan talteen. Leipomispuoli onnistuu multakin! Näyttää todella herkulliselta!

    Kiitos Riikka meilistä, sorry kun en ehtinyt eilen vastata mutta kiva siis kuulla että olit tyytyväinen puseroihin;-). Kaunista ja aurinkoista pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos reseptistä. Näyttää herkulliselta, pitää kokeilla!

    VastaaPoista
  5. Monalisa: Voi kiitos!! Sinähän olet ihan guru näissä leipomusasioissa:) Sinulta onkin tullut taas toinen toistaan upeampia kakkuja, ei ihme, jos et jaksa itselle enää leipoakaan:)

    -MAM-: Kiitos:) Maistui ainakan meille ja vieraille:) MEillä ollaan yleensä pääsiäisenä oltu "lennossa", kerrankin enemmän kotosalla ja siksi jaksoi jotain leipoakin.

    Aamunkukka: Kiitos, kyllä ainakin meille maistui:) Ja kiitos tätäkin kautta paidoista, olivat tosiaan aivan uudenveroiset ja kaikinpuolin passelit!! Mukavaa viimeistä pääsiäisvapaata!

    - M -: Olepa hyvä:) Kerro sitten tykättiinkö teillä!

    VastaaPoista