torstai 12. heinäkuuta 2012

Pieniä prinsessoja

Meille on sukuun syntynyt pitkästä aikaa vauvoja.
Ja vielä pieniä prinsessoja, ihanaa!
Tyttöjä on molemmissa suvuissa selkeästi vähemmän,
joten niistä menevät kaikki sekaisin:)

Me tietysti muistimme kummankin uuden prinsessan vanhempia.
Neidin kanssa askartelimme kortit.

Täytyy myöntää, että Neiti alkaa olla tässäkin hommassa taitavampi äitiään..


Vauvalahjaksi tykkään vielä aina jotain sellaista,
mistä on jotain hyötyä ja joka jää elämään arkeen.
Eri asia on sitten tietysti kummilahjat.
Sellaisia oli minusta mukava myös kaikkien kolmen kohdalla saada.
Monesti vieminen on ollut esimerkiksi
joku klassikkosatukirja,
astioita
tai ruokailuvälineitä.

Minusta uusille vauvoille on kiva ostaa aina vaatetta,
pääsee kerrankin katsastamaan ihanat valikoimat ihan luvalla, kun niitä omia pikkuisia ei enää ole..
ja sen virallisen lahjan lisäksi ostan aina jokun kivan pehmeän paketin.
Tällä kertaa pienille prinsessoille valikoitui tällaiset ihanuudet

Natura Puran yksinkertainen mekko löytyi PikkuMineasta




ja suloinen bodymekko GAPiltä 


Toista prinsessaa olemme päässeet jo tapaamaan ja kyllä ne vauvat vaan NIIN ihania on! Varsinkin kun kyseinen prinsessa oli ihan oikea prinsessa -malli, tyytyväinen ja superkaunis. Melkein olisin voinut ottaa hänet mukaan, mutta vaan melkein.

Meidän omat lapset suhtautuivat hyvin erilailla vauvaan.

Isoveli rakastaa lapsia paitsi omia sisaruksiaan ja hän halusi vauvan heti syliinsä ja kävi koko ajan sen minkä pleikkarin pelaamiselta ehti silittelemässä vauvaa.

Pikkuveli heittytyi itsekin vauvaksi, halusi olla koko ajan äidin sylissä ja sai jonkin sortin hepulikohtauksen, kun otin vauvan hetkeksi syliini.

Neiti taas ihasteli vauvaa hetken ja sitten alkoi touhuilla muita juttuja.
Seuraavana päivänä kotona Neiti kuitenkin kaveli esille jo sivuun pistetyt BabyBornit ja niillä on siitä asti leikitty aika tavalla.

Nukkeleikeistä ehkä vielä lisää myöhemmin.

2 kommenttia:

  1. Vauvalahjoja on ihana hankkia, varsinkin eksoottisille tyttövauvoille. :) Meilläpäinkin tuntuu vaan poikia syntyvän.
    Ihanat jutut olit löytänyt!

    VastaaPoista
  2. Vauvalahjoja on minustakin tosi kiva hankkia ja meilläkin nuo tytöt tuntuu aina eksoottisia olevan:) Poikia meilläkin viime aikoina on tuntunut pääasiassa syntyvän (tietääköhön sotaa, eikös se vanha kansa niin sano..), joten oli ihana ostaa tytöille vaihteeksi jotain:)

    VastaaPoista