maanantai 23. heinäkuuta 2012

Syksyn haaveilua II

Tässä vuorostaan vähän poikajuttuja, joita meille voisi tulla syksyn mallistoista. Molemmilla pojilla on housuosastolla aika hyvä tilanne ainakin tällä hetkellä, eikä yläosistakaan suoranaista pulaa ole, erityisesti rugbyjä, pikeitä ja muita siistimpiä paitoja löytyy yllin kyllin. Jotain uutta kuitenkin varmasti tarvitaan.

Toppavaateosastokin näyttää Pikkuveljen osalta hyvältä, Isoveljeltä puuttuu vielä jotakin. Ulkovaatteista Isoveljeltä puuttuu siistimpi takki, aiempina vuosina pojilla on aina ollut duffelit, viime vuonnakin oli, mutta Isoveli suostui pukemaan sen tasan kerran, joten täksi vuodeksi sellaista on turha enää ostaa. Siistimmät reissut uskoisin pärjättävän tulossa olevalla VdT:n parkatakilla. Isoveljen duffelit on säästetty Pikkuveljelle, joten hänellekään niitä ei ihan vähään aikaan tarvinne ostaa..Mutta JOS meillä olisi duffelitarve, meille tulisi ehdottomasti kamelinruskea duffeli, sellaista meille ei koskaan ole vielä kotiutunut.


Kuva lainattu täältä

BBY on toiminut meillä aina poikien samisteluna paremmassa menossa. Tämä kauden sininen ruutu on kiva ja paitikset tästä varmaan tulee molemmille. Taitaakin olla noissa viimeinen kerta, Isoveljellä mahtuu juuri isoin koko.


Kuva lainattu täältä

BBYllä oli pari muutakin kivaa juttuja, joita voisin pojille ottaa. Huppari on ihan must have, samoin nuo kyynärpaikkapaidat.



Kuvat lainattu täältä


Pikkuveli tykkää nykyään paidoista, joissa on joku kiva kuva. Kaapista löytyy syksyksi turhjan paljon erilaisia raitoja ja tekstipaitoja, joita hän ei suin surminkaan suostu pukemaan.. BBY:ltä löytyi pari kivaa t-paitaa, jotka voisi kelvata, jos ne olisivat pitkillä hihoilla. Kauhulla ajattelen jo lomanjälkeisiä aamuja..



Kuvat lainattu täältä ja täältä


Isoveljelle taas ei kelpaa enää kuin erilaiset tekstipaidat tai jutut, jotka ovat muuten vaan cool..Scotch Schrunkia kaapista löytyy paljon ja niissä on kaikki kohdallaan. Syysmallistosta löytyi taas monta kivaa ja kelpaavaa juttua.
Esimerkiksi nämä paidat olisivat kuulemma mieluisat kahden sekunnin katselun perusteella..






Kuvat lainattu täältä ja täältä

 Merkin omilla kotisivuilla oli hauskoja mainoskuvia, joiden perusteella voisin ostaa vaatteita kokeeksi Pikkuveljellekin. Tuo paita, jossa on kuva nurjalla puolella voisi olla aikamoinen hitti:) Ja ekan kuvan neuletakki olisi IHANA. Vielä sitä en mitään bongannut.


Meillä molemmat pojat ovat aika kuumakalleja ja olen vihdoin oppinut, että paksuja villaneuleita on ihan turha heille ostaa. Talvella olisi kuitenkin kiva, jos olisi joku siistimpi neule tai neuletakki parempaan menoon. Ralph Laurenin omilta sivuilta bongasin siistin neuletakin, joka näytti olevan pikeentapaista materiaalia. Tätä voisi kokeilla? 


Kuva lainattu täältä


Bodenilta meille ei vähään aikaan ole mitään kummoista (Isoveljen housuja lukuunottamatta) tullut, vaikka siellä on pojille tosi kivoja juttuja. Nyt syysmallistosta löytyy Pikkuveljelle niitä kivoja kuvapaitoja vaikka millä mitalla. Ja ehkä nuo tähtihupparit olisivat kiva samistelujuttu?






Kuvat lainattu täältä

PO.Pin paitoja Pikkuveljellä on paljon myös ollut ja niistä on yleensä tykätty. Nyt ei mallistosta löytynyt kuin yksi kivannäköinen kuosi, mahtaakohan sinne tulla syksyn mittaan mitään muuta kivaa?



Kuva lainattu täältä

ONKOS MUILLE POJILLE LÖYTYNYT JO KIVOJA SUOSIKKEJA?

2 kommenttia:

  1. Mistä löysit tuon BBY :n hupparin ja kyynärpaikkapaidan ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molempia löytyy ainakin Childsplay clotingista, Childrenssalonista ja Alex&Alexasta. Olin unohtanutkin kuvien lähteet tekstistä, nyt on lisätty:)

      Poista