sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Oikea paikka ja oikea aika

Kerrankin minulle sattui hyvä tuuri, olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Olen aina harmitellut kateellisena tietysti kuinka kaikki ihanat YSMYt ym. myynnit pidetään Hesassa, enkä koskaan pääse paikalle.

Tällä viikolla minulla oli työreissu Hesaan ja tajusin, että kerrankin pääsen kurkkimaan kivaan ystävämyyntiin. Daisy & Don järjesti vanhassa liikkeessään Kapteeninkadulla loppuviikosta talvimalliston sekä aiempien mallistojen poistomyynnin ja aleprossat olivat kyllä erittäin hyvät (esim. neidin mekon ovh. 289e ja nyt hinta 70e!) 


Pikkuveljelle tarttui matkaan paitoja kevääseen ja kesään. Isoveljen kokoja ei juurikaan löytynyt.

 
Neidin kokoakin oli tarjolla kivasti, mutta koska Neiti ei ollut itse matkassa ja suoranaista tarvetta millekään ei ollut, saaliiksi jäi ainoastaan kaunis tummansininen silkkimekko. Vähän jännäsin, kelpaako Neidille. Mekko sai kuitenkin hyvän vastaanoton.
 

Piipahdettiin loistavan seuralaiseni kanssa kiitos vaan ihanasta seurasta sinne;) myös Daisy&Donin uudessa liikkeessä Kasarminkadulla. Sieltäkin olisi voinut ostaa vaikka mitä, liike oli täynnä toinen toistaan kauniimpia vaatteita. Varsinkin Monnalisan mekot ja Armanin paidat jäivät kummittelemaan.. Ehkä tartun vielä puhelimeen ja pistän tilauksen tulemaan..Olen useasti puhelimitse tilannut meille  vaatetta Daisy&Donista ja homma on toiminut aina loistavasti!
Lastenpuoti Daisy & Don - Helsinki, Finland
Tekikö joku muu hyviä löytöjä?

2 kommenttia:

  1. Aina kaikki kivat ysmyt sun muut on Hesassa, kiva katsella (hieman kateellisena) sitten blogeista mitä ihania ja edullisia löytöjä muut on tehnyt. Teijänkin ostokset näyttää oikein kivoilta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, kaikki kiva tuntuu tosiaan olevan aina Hesassa:( Kerrankin minulle sattui tuuri ja pääsin paikalle:)

      Poista