perjantai 23. elokuuta 2013

Talvipäivitystä

Taas ollaan sellaisessa kohtaa vuodesta, kun ainakin meillä on kaiveltu kaappeja, kesävaatteita on laitettu pikkuhiljaa syrjään ja syksyä otettu esille.


Samalla inventoin lasten toppavaatteet. Paljon on taas pientä, eli kiertoon lähten iso läjä. Jotain sopivaa onneksi löytyi, mutta jotain joudutaan ostamaankin. Uusiin mallistoihin on tarkasti tutustuttu ja puuttuvat palat päätetty.


Toppaosasto alkaa olla siis jo kunnossa, vaikka talvesta ei hajuakaan.. Palailen niihin, kunhan kaikki kotiutuvat.



Pikkuveljen pienet topat ja vähän muutakin löytyvät Huutiksesta, osa jo nyt, loput päivittyvät sinne viikonlopun aikana.  Jos kiinnostaa, klikkaa tästä tai sivupalkista kurkkimaan, löytyisikö sopivaa.


Neidin topat odottavat vielä vuoroaan, mikäli niistä joku kiinnostaa näistä suurin osa on jo meille pieniä, laita viestiä sivupalkin osoitteeseen.

MUKAVAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti