perjantai 18. lokakuuta 2013

Ihana KIDD.O

Nappasin alkuviikosta loman kunniaksi lähikaupan lehtihyllystä kiinnostavan näköisen uuden lehtituttavuuden KIDD.On. Kansi näytti herkulliselta ja lehden kuvaus Lifestyle -lehti kolahti minuun kovaa. Selailin illalla lehteä pikaisesti ja hyvältä näytti.
 
 
 
Seuraavana aamuna huomasin Lattemamman blogissa ihanan postauksen KIDDOon tehtyjen muotikuvausten tekemisestä ja tajusin, että olin tietämättäni napannut lehden juuri sen ihka ensimmäisenä ilmestymispäivänä. 

 
 
Olen nyt viikon aikana saanut kahlattua valtavan paksun (276 sivua!) lehden läpi ja en voi muuta kuin kehua! Mahtava lehti, kauniita kuvia, hyviä inspiraatioita ja todella loistavia juttuja eri aiheista. Juuri tällaista lehteä olen kaivannut! Innolla jään odottamaan seuraavaa numeroa (saisi kyllä tulla vaikka heti ensi kuussa!).
 

Kävin tutustumassa KIDD.On nettisivuillekin, sieltä löytyy myös paljon kivaa materiaalia ja sieltä voi tilata lehden itselleen digimuodossa, jos paperista versiota ei halua ostaa.
 


JOKO MUUT OVAT EHTINEET TUTUSTUA UUTEEN IHANAAN LEHTEEN?
 

6 kommenttia:

  1. Oho, ihan uusi tuttavuus. Tämä täytyykin etsiä käsiinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehti on kyllä todellinen herkku, kannattaa ihmeessä käydä nappamassa oma, meillä löytyi ainakin ihan lähimarketin lehtihyllystä!

      Poista
  2. Aivan ihana lehti, minäkin olen tätä pari päivää selaillut! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös olekin! Lehti on ihanan paksu, siinä riittää selailemista useammallekin päivälle!

      Poista
  3. Hienosti tehty lehti kyllä, toivottavasti kaikki hakevat hyllystä omansa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä todella harvinaisen hyvin tehty lehti, minäkin tykkään lukea yleensä paljon ulkomaisia lehtiä ja tämä kyllä veti kepeästi vertoja niille! Toivotaan, että liikkuvat hyllystä nopsaan, ainakin siellä pääkaupunkiseudulla oli kuulemma loppuneet heti kättelyssä, täällä meillä maalla niitä näytti tänään vielä lähikaupan lehtihyllyllä riittävän:)

      Poista